tiistai 20. marraskuuta 2007
Huomio !
Viimeinen Indonesian teksti pomppas majoitus osion alle, joten uusin paivitys on luettavissa sielta.
sunnuntai 18. marraskuuta 2007
Majoitusta osa 3
11. Rajawali homestay (Bukittinggi, Indonesia)
Edellisessa majoitus osissa viimeisena olevan paikan (Losmen Carlos) omistajan siskon homestay. Tanne tultiin pelkastaan kohteliaisuuttaamme. Saimme siis Carlosin siskolta kyydin Bukittinggiin maksamalla pelkat bensat, joten ei viitsitty ottaa kamoja ja lahtee heti toiseen paikkaan. Saatuamme kamat huoneeseen, lahdimme etsimaan seuraavaksi yoksi parempaa paikkaa. Taalla oltiin siis vain yksi yo ja lahdettiin aamulla jo kasilta pois, etta paastais seuraavan paikan suihkuun. Sijainnista plussaa, hinta vahan yli 3euroo yolta.
12. Orchid Hotel (Bukittinggi, Indonesia)
Tanne suunnattiin siis edellisesta paikasta heti aamulla suihkuttelemaan itseamme. Taalla oltiin yhteensa kuusi yota. Kolme ennen Lake Maninjaulle lahtoa ja kolme Maninjaun keikan jalkeen. Ihan perushotelli kaikilla tarvittavilla varusteilla. Oisin tuli herattya useasti moskeijan huutamiseen, mutta niin se oli kaikkialla Bukittinggissa. Alakerrasta sai ostettua perusjutut eli vetta, wc-paperia jne. Hinta vahan ylin 6euroa yolta.
- TV
- ilmastointi
- parveke
- kuuma suihku (Indonesiassa ei niin itsestaanselvyys hotelleissa)
- pieni aamupala (paahtoleipa + kahvi/tee)
13. Muaro Beach (Lake Maninjau, Indonesia)
Tanne paadyttiin, koska ei jaksettu kanniskella kamoja hirveen kauan auringonpaisteessa. Tallaisessa edullisessa bungalowissa vietettiin 3yota. Hyttysverkko viriteltiin itse, kun se ei varusteluun kuulunut. WC:sta loytyi myos peukalon kokoisia mehilaisia, joita haataamaan halytettiin paikan omistaja. Ei viitsitty leikkia omalla hengella. Ranta oli ihan uitavassa kunnossa ja kanootteja olisi saanut lainata ilmaiseksi. Mokkeja yhteensa kolme + omistajan oma "mokki" ja samassa yhteydessa ravintola, joka naytti aika likaiselta. Lyhyen kavelymatkan paassa muutamia ravintoloita, joissa syotiin paivittain. Hintaa reilut 3euroo yolta.
14. Arlen Nova's Paradise (Lake Maninjau, Indonesia)
Tanne varattiin kaksi yota etukateen ja oltais tultu aiemminkin jos olisi vain ollut vapaita mokkeja. Arlenin pihapiiri oli todellakin nimensa veroinen paratiisi. Pienta ja suurta istutusta joka lahtoon, seka koko Maninjaun paras hiekkaranta. Viikonlopuksi paikka oli siis taysi, mutta me tulimme maanantaina ja olimme molemmat yot ainoat vieraat, eli rannalla sai olla rauhassa. Arlenilla oli myos oma ravintola, jossa syotiin paivan kaikki ateriat. Paikka sijaitsi Bayurin kylan kupeessa n.5km paassa Maninjaun kylasta. Arlenin pihapiirista ei poistuttu naiden paivien aikana mihinkaan, otettiin vain rennosti. Aiemmin mainittu muurahaisepisodi sattui siis taalla, joten ekana iltana jouduttiin muuttamaan viereiseen mokkiin. Hintaa vain reilut 8euroa yolta. Alimmaisessa kuvassa nakyma sangysta, kun ovet on auki.
- hyttysverkko
- kuuma suihku
- todella hyva uimaranta
15. Carolina Hotel (Lake Toba, Indonesia)
Tanne saavuttiin vajaan vuorokauden matkustamisen jalkeen. Oltiin siis tosi vasyneita ja paatettiin etukateen menna tanne (makso mita makso), koska tiedossa oli etta paikka olisi hyva. Parapatin satamasta Samosirin saarelle lahteva lautta ajaa pyynnosta suoraan Carolinan laiturille, joten tanne ei ole vaikea loytaa. Carolina sijaitsee Tuktukin kylassa hyvalla paikalla ja taalla on parhaimmat uintimahdollisuudet kylan hotelleista. Hotelli koostuu Batak tyyliisista rakennuksista, joissa on joko useampi huone tai vaihtoehtoisesti oma mokki. Saapuessamme nakit silmilla, ei huoneen valinta tuottanut ongelmia. Otettiin kallein huone mita rahalla sai. Kalliissa huoneessa vietettiin kolme yota, jonka jalkeen vaihdoimme omaan mokkiin, jossa oltiin viisi yota. Carolinan kaikki huoneet todella siisteja ja vaikka kierrettiin Tuktukissa monta hotellia lapi, paadyttiin silti viettamaan koko Toballa oloaika Carolinassa. Missaan huoneissa ei ole ilmastointia, koska ilma taalla on suhteellisen viilea. Hotellin ravintolassa syotiin yleensa vain aamupalat ja loput evaat sit syotiin saaren muissa ravintoloissa. Hotellin palveluihin kuuluu myos pyykinpesu, netti (hidas), moottoripyoran/kanootin/pyoran jne. vuokraukset ja elokuvien katsomis mahdollisuus. Huoneitten hinnat on soviteltavissa, riippuen kauanko yopyy, seka viikonpaivista. Meidan maksamat hinnnat: kalliimpi vahan yli 8euroa ja halvempi rapiat 6euroa.
Kalliimpi huone:
Kalliimpi huone:
- kuuma suihku
- jaakaappi
- kylpyamme
- parveke
Meidan parveke rakennuksen vas. ylakulmassa.
Halvempi huone:
- kuuma suihku
- kokonaan oma batak-mokki
- terassi uskomattomilla maisemilla
Sumatra / Indonesia Part III
On ollut vahan muuta tekemista, niin ei oo kerennyt/jaksanut blogia paivittaa. Palatkaamme siis ajassa taaksepain aina lauantaihin 3.11. Bukittinggissa hotellista check-out klo 12.00. Kamat lukkoon ja respaan sailytykseen. Sitten alkoikin ajantappaminen nettikahvilassa. Kahden maissa molempiin iski joku ihme mahakipu, ei juurikaan muita oireita. Koitettiin syoda jotain ja kaytiin hakemassa kamat hotellilta, jonka jalkeen mentiin matkatoimistolle odottamaan kyytia. Lahdettiin matkatoimistolta 16.30 kohti bussiasemaa. Bussin piti lahtea klo. 17.00, mutta lahtikin sit liikkeelle vasta seitseman jalkeen. Molemmilla oli edelleen todella huono olo, edessa siis mukavat 15h bussissa matkustamista. Otettiin pahoinvointilaakkeet naamariin ja Evu pisti silmat kiinni. Matka alkoi todella mukavalla makisyherolla alas Bukittinggista. Onneksi oli sen verran pimeeta, ettei tieta nahnyt kunnolla. Lintsin vuoristorata on kuitenkin aika nynny verrattuna tohon bussikyytiin, varsinkin kun kuski on taysi hullu.
Matkan kohokohtia:
1) 1h ajettu, ekat oksentaa
2) 3h ajettu, Evu oksentaa
3) 7h ajettu, eka stoppi kuski tankkaa
4) 7,5h ajettu, huoltotauko? bussi vain pysahty pimeeseen ja joku hyppas konetilaan
5) 11h ajettu, toinen stoppi, ruokatauko
6) 15h ajettu, perilla Parapatissa, olo todella surkee
Koko 15h ajomatka oli siis niin surkeata tieta, etta kellaan Suomessa ei ole edes mokkitie siina kunnossa. Jannittavin silmin havaittava ja perseessa tuntuva elamys oli, kun bussi rupesi renkaat lukossa valumaan hieman poikittain jyrkkaa ja mutaista makea alas. Noh hengissa selvittiin ja voidaan sanoa, etta ollaan ajettu kuuluisalla Sumatran Highwaylla. Jes!
Parapatissa minibussiin ja 10min matka satamaan, josta sit lautta Samosirin saarelle, Tuktukin kylaan. Majoitus osiosta loytyykin sit hotellin valinnasta, jonne paastyamme vaivuimme suihkun kautta tajuttomuuteen. Huonosti nukutun yon ja hyvin nukuttujen paivaunten jalkeen lahdettiin metsastamaan ruokaa. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut alkaa metsastamaan, vaan saatiin ostettua ruokaa ihan seteleilla, pizzaa! Ilta menikin sit paaasiassa parvekkeella istuessa ja nukkumatti saapui ajoissa paikalle. Aamulla tama kumma mahatauti hiipi taas salakavalasti ja molemmat sai pyttytuomion. Imodiumia naamaan ja paljon iloista mielta, niin johan taas elama hymyili.
Welcome to Lake Toba
Tiistaisella kavelyreissulla tuli nalka ja mentiin johonkin kahvilan nakoiseen. Hyvin akkia selvis, etta se on periaatteesa vain juomapaikka. Koska emanta asui siella, niin ilmeisesti omista tarpeistaan han tarjoutui tekemaan meille ruokaa. Tilattii kanariisit, mutta poytaan tulikin grillattua kalaa, ilmeisesti karppia. Ei viitsitty rueta asiasta valittamaan, vaan vetastiin ruuat napaan ja hyvaa oli. Kalan jalkeen oli kahvilan erikoisuuden eli apinan vuoro, ei syoty sita, mut riehuttiin sen kanssa. Omistajalla oli siis lemmikkina 5 kuukautinen Mundi niminen veijari. Tassa kuvallista antia, kun Mundi etsii elaimistoa Evun paasta. Ilmeisesti mitaan ei loytynyt.
Vaikka Toballa aika kuluikin suurimmaksi osaksi rentoutuen, oli keskiviikkona huoneen vaihdon jalkeen aika vuokrata moottoripyora. Mopo oli 125cc nelivaihteinen tykki. Suunnitelmaa ei sinansa ollut, paatettiin vaan lahtea ajamaan Samosirin rantaa pitkin, Tomokin kylan suuntaan. Huomattuamme vuorille kulkevat asfaltoidut tiet, paatimme lahtea ylospain katsomaan maisemia. Alkumatkasta tie oli todela hyva ja Tomokin jalkeen liikennekkin lakkasi melkein kokonaan. Asumusten jaadessa taaksemme tie rupesi huononemaan asteittain. Ensin isoja reikia asfaltissa, sit hieman enemman reikia, jonka jalkeen hiekkatieta ja lopuksi sita ei tieksi voinut enaa sanoakaan. Ajettiin vain jotain kivikkouraa, valilla mudassa taiteillen. Aina mutkan kaantyessa metsan taakse, paatettiin etta katsotaan mita sen mutkan takana on. Lopulta oltii todella korkealla, josta avautui hienot maisemat Lake Toballe. Kuvien oton jalkeen matka taittui alaspain odotettua nopeammin. Ajettiin takaisin Tomokiin limpparille ja katsomaan paikalliset nahtavyydet. Oli Batak kuninkaan hautaa jne. mutta pettymys oli suuri. Odotettiin jotain todella suurta ja hienoa, koska Batak talot ovat kuitenkin niin upeita rakennelmia. Ajelu kesti alle 5tuntia, mutta mittariin ei tullu edes 50 kilometria, johtuen tasta maastoreitista ylos mennessa.
Seuraava mainitsemisen arvoinen tapahtuma olikin tukkalaakari. Mun hiukset rupes olemaan jo sen verran pitkat, etta oli pakko lahtee parturiin. Parturissa odoteltiin ensin puoli tuntia, ennenkuin tama kyseinen parrakas nainen suvaitsi saapua yopuvussaan paikalle. Leikkausrituaali oli minulle hieman outo, vaikka olenhan sentaan kampaajan poika. Peilista saatoin nahda Evun hermostuneet kasvot, kun tama parrakas "kampaajani" rupesi kaivamaan Fiskarsseja kasiinsa. Mita sita turhaan suihkupulloa kayttamaan, kun voi ottaa sakset kateen ja alkaa jyrsia kuivia hiuksia pois. Tuskan hiki rupesi valumaan, kun saksien aani kuulosti tutulta. Kylla, se oli se sama aani kuin pentuna ne askartelu sakset, joissa teran sijasta oli vaan alumiiniset siivut. Koita niilla sit jyystaa paperia, saati sitten viela hiuksia. Lopputulos naytti aluksi ihan siistilta, mutta hotellille paastessamme muuttui mieli. Se naps tuolta ja toinen taalta tyylinen hiustenleikkuu ei tuottanut toivottua tulosta. Onneksi matkassa oli mukana kampaajakoulutuksen saanut naiseni seka kynsisakset. Evu kyni paatani pienilla saksilla tunnin ajan ja hyvahan siita loppupeleissa tuli. Olipa kokemusta taas kerrakseen...
Lauantaina oli vuorossa toinen moporetki, suuntana kuumat lahteet, Samosirin saaren ulkopuolella. Matkaa sinne oli 43km ja aikaa kului 1,5h pysahdyksineen. Varovaisuus mutkiin ajaessa on taalla valttia, koska autot tulevat paalle, isomman oikeudella tietenkin. Kuumilla lahteilla kaveltiin muutamassa eri paikassa ja tottakai haisteltiin sita kananmunapierun hajua. Ah mitka aromit! Lahteet ovat ilmeisesti olleet joskus paljon suurempia, mutta nykyisin paikalliset ovat vetaneet niin paljon letkuja omiin koteihinsa, etta paikka oli mm. tasta kohtaa aika kuiva. Joku viisaampi voi sit vaikka kommentoida, etta mista se haju johtuu. Tassa kuva hajuisasta, mutta puhtaasta, seka todella kuumasta lahteesta.
Toba oli meidan mielesta todella upea paikka ja siella olisi viihtynyt paljon kauemminkin. Suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi meille jai se turistien vahyys. Paikka oli taynna isoja hotelleja ja pienempia majataloja, mutta kaikki paikat kumisi tyhjyyttaan. Matkamuistomyymaloita ja ravintoloita auki yomyohaan, eika kukaan tyrkyttanyt vakisin mitaan. Mainittakoon viela paikallisista, etta suurin osa on kristittyja. Erittain ystavallista ja iloista porukkaa.
Muuta ihmeellista ei Toballa sit enaa tapahtunutkaan, joten on aika siirtya myos blogissa
eteenpain.
Maanantaina otettiin paikallisbussi Parapatista Medaniin. Matka kesti 3,5h ja hintaa talle lystille kertyi 1,5euroa sierainparilta. Perille paastyamme otettiin mopotaxi suoraan ennalta miettimaamme Ibunda hotelliin. Perinteista kaavaa noudattaen menimme suihkuun ja ruokaa etsimaan. Voi sita riemun maaraa, kun rakennusten takaa paljastui McDonaldsin kyltti. Siis voitteko kuvitella McDonaldsin kyltti?! Ei oltu syoty vajaaseen kuukauteen "roskaruokaa", kun Indonesiasta ei ollut loytynyt mitaan kansainvalisia ruokaketjuja. Tiistai aamuna oli tarkoitus hankkia lauttaliput perjantaiksi Malesian Penangiin ja lahtea ennen sita pariksi paivaksi Bukit Lawangiin. Medaniin tultiin siis vain paastaksemme pois sielta. Ei mikaan paras suurkaupunki kaikkine tyrkyttajineen. Lippuja ei tietenkaan saatu perjantaille, joten oli pakko ottaa ne torstaiksi. Lauantai oli viisumin viimeinen voimassaolopaiva, eika haluttu ottaa mitaan riskeja, jos matkaan tulisikin mutkia viimeisen paivan aikana. Lippujen oston jalkeen paat raksutti, koska mieli teki Bukit Lawangiin. Paatettiin sit, etta aamulla aikainen heratys ja tehdaan paivareissu orankeja bongailemaan. Loppupaiva Medanissa kului keilauksen ja kavelyn parissa. Medanista ei jaanyt mitaan muita kuvia kateen, kuin tama Sumatran suurin moskeija (meidan kasittaaksemme). Kuva on hieman heikko, mutta niin oli koko kaupunkikin.
Kuvassa aiemmin mainittu 21v. kunkkuoranki
Viimeisesta illasta Medanissa ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa. Unta palloon ja aamulla aikainen heratys. Aamulla otettiin lautta takaisin kohti Malesiaa ja taalla Penangin Georgetownissa ollaan oltu nyt 5 paivaa. Viimeisesta Indonesian osiosta jai varmaan kertomatta paljon, kun on kulunut niin pitka aika edellisesta paivityksesta. Indonesiasta jai kuitenkin erittain hyva maku suuhun, vaikkakin on taas kiva olla Malesiassa. Jokainen ei ole tyrkyttamassa jotain tai huutamassa "Hello mister". Retkikunta kiittaa ja kuittaa Indonesian reissunsa.
Matkan kohokohtia:
1) 1h ajettu, ekat oksentaa
2) 3h ajettu, Evu oksentaa
3) 7h ajettu, eka stoppi kuski tankkaa
4) 7,5h ajettu, huoltotauko? bussi vain pysahty pimeeseen ja joku hyppas konetilaan
5) 11h ajettu, toinen stoppi, ruokatauko
6) 15h ajettu, perilla Parapatissa, olo todella surkee
Koko 15h ajomatka oli siis niin surkeata tieta, etta kellaan Suomessa ei ole edes mokkitie siina kunnossa. Jannittavin silmin havaittava ja perseessa tuntuva elamys oli, kun bussi rupesi renkaat lukossa valumaan hieman poikittain jyrkkaa ja mutaista makea alas. Noh hengissa selvittiin ja voidaan sanoa, etta ollaan ajettu kuuluisalla Sumatran Highwaylla. Jes!
Parapatissa minibussiin ja 10min matka satamaan, josta sit lautta Samosirin saarelle, Tuktukin kylaan. Majoitus osiosta loytyykin sit hotellin valinnasta, jonne paastyamme vaivuimme suihkun kautta tajuttomuuteen. Huonosti nukutun yon ja hyvin nukuttujen paivaunten jalkeen lahdettiin metsastamaan ruokaa. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut alkaa metsastamaan, vaan saatiin ostettua ruokaa ihan seteleilla, pizzaa! Ilta menikin sit paaasiassa parvekkeella istuessa ja nukkumatti saapui ajoissa paikalle. Aamulla tama kumma mahatauti hiipi taas salakavalasti ja molemmat sai pyttytuomion. Imodiumia naamaan ja paljon iloista mielta, niin johan taas elama hymyili.
Welcome to Lake Toba
Tiistaisella kavelyreissulla tuli nalka ja mentiin johonkin kahvilan nakoiseen. Hyvin akkia selvis, etta se on periaatteesa vain juomapaikka. Koska emanta asui siella, niin ilmeisesti omista tarpeistaan han tarjoutui tekemaan meille ruokaa. Tilattii kanariisit, mutta poytaan tulikin grillattua kalaa, ilmeisesti karppia. Ei viitsitty rueta asiasta valittamaan, vaan vetastiin ruuat napaan ja hyvaa oli. Kalan jalkeen oli kahvilan erikoisuuden eli apinan vuoro, ei syoty sita, mut riehuttiin sen kanssa. Omistajalla oli siis lemmikkina 5 kuukautinen Mundi niminen veijari. Tassa kuvallista antia, kun Mundi etsii elaimistoa Evun paasta. Ilmeisesti mitaan ei loytynyt.
Vaikka Toballa aika kuluikin suurimmaksi osaksi rentoutuen, oli keskiviikkona huoneen vaihdon jalkeen aika vuokrata moottoripyora. Mopo oli 125cc nelivaihteinen tykki. Suunnitelmaa ei sinansa ollut, paatettiin vaan lahtea ajamaan Samosirin rantaa pitkin, Tomokin kylan suuntaan. Huomattuamme vuorille kulkevat asfaltoidut tiet, paatimme lahtea ylospain katsomaan maisemia. Alkumatkasta tie oli todela hyva ja Tomokin jalkeen liikennekkin lakkasi melkein kokonaan. Asumusten jaadessa taaksemme tie rupesi huononemaan asteittain. Ensin isoja reikia asfaltissa, sit hieman enemman reikia, jonka jalkeen hiekkatieta ja lopuksi sita ei tieksi voinut enaa sanoakaan. Ajettiin vain jotain kivikkouraa, valilla mudassa taiteillen. Aina mutkan kaantyessa metsan taakse, paatettiin etta katsotaan mita sen mutkan takana on. Lopulta oltii todella korkealla, josta avautui hienot maisemat Lake Toballe. Kuvien oton jalkeen matka taittui alaspain odotettua nopeammin. Ajettiin takaisin Tomokiin limpparille ja katsomaan paikalliset nahtavyydet. Oli Batak kuninkaan hautaa jne. mutta pettymys oli suuri. Odotettiin jotain todella suurta ja hienoa, koska Batak talot ovat kuitenkin niin upeita rakennelmia. Ajelu kesti alle 5tuntia, mutta mittariin ei tullu edes 50 kilometria, johtuen tasta maastoreitista ylos mennessa.
Seuraava mainitsemisen arvoinen tapahtuma olikin tukkalaakari. Mun hiukset rupes olemaan jo sen verran pitkat, etta oli pakko lahtee parturiin. Parturissa odoteltiin ensin puoli tuntia, ennenkuin tama kyseinen parrakas nainen suvaitsi saapua yopuvussaan paikalle. Leikkausrituaali oli minulle hieman outo, vaikka olenhan sentaan kampaajan poika. Peilista saatoin nahda Evun hermostuneet kasvot, kun tama parrakas "kampaajani" rupesi kaivamaan Fiskarsseja kasiinsa. Mita sita turhaan suihkupulloa kayttamaan, kun voi ottaa sakset kateen ja alkaa jyrsia kuivia hiuksia pois. Tuskan hiki rupesi valumaan, kun saksien aani kuulosti tutulta. Kylla, se oli se sama aani kuin pentuna ne askartelu sakset, joissa teran sijasta oli vaan alumiiniset siivut. Koita niilla sit jyystaa paperia, saati sitten viela hiuksia. Lopputulos naytti aluksi ihan siistilta, mutta hotellille paastessamme muuttui mieli. Se naps tuolta ja toinen taalta tyylinen hiustenleikkuu ei tuottanut toivottua tulosta. Onneksi matkassa oli mukana kampaajakoulutuksen saanut naiseni seka kynsisakset. Evu kyni paatani pienilla saksilla tunnin ajan ja hyvahan siita loppupeleissa tuli. Olipa kokemusta taas kerrakseen...
Lauantaina oli vuorossa toinen moporetki, suuntana kuumat lahteet, Samosirin saaren ulkopuolella. Matkaa sinne oli 43km ja aikaa kului 1,5h pysahdyksineen. Varovaisuus mutkiin ajaessa on taalla valttia, koska autot tulevat paalle, isomman oikeudella tietenkin. Kuumilla lahteilla kaveltiin muutamassa eri paikassa ja tottakai haisteltiin sita kananmunapierun hajua. Ah mitka aromit! Lahteet ovat ilmeisesti olleet joskus paljon suurempia, mutta nykyisin paikalliset ovat vetaneet niin paljon letkuja omiin koteihinsa, etta paikka oli mm. tasta kohtaa aika kuiva. Joku viisaampi voi sit vaikka kommentoida, etta mista se haju johtuu. Tassa kuva hajuisasta, mutta puhtaasta, seka todella kuumasta lahteesta.
Toba oli meidan mielesta todella upea paikka ja siella olisi viihtynyt paljon kauemminkin. Suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi meille jai se turistien vahyys. Paikka oli taynna isoja hotelleja ja pienempia majataloja, mutta kaikki paikat kumisi tyhjyyttaan. Matkamuistomyymaloita ja ravintoloita auki yomyohaan, eika kukaan tyrkyttanyt vakisin mitaan. Mainittakoon viela paikallisista, etta suurin osa on kristittyja. Erittain ystavallista ja iloista porukkaa.
Muuta ihmeellista ei Toballa sit enaa tapahtunutkaan, joten on aika siirtya myos blogissa
eteenpain.
Maanantaina otettiin paikallisbussi Parapatista Medaniin. Matka kesti 3,5h ja hintaa talle lystille kertyi 1,5euroa sierainparilta. Perille paastyamme otettiin mopotaxi suoraan ennalta miettimaamme Ibunda hotelliin. Perinteista kaavaa noudattaen menimme suihkuun ja ruokaa etsimaan. Voi sita riemun maaraa, kun rakennusten takaa paljastui McDonaldsin kyltti. Siis voitteko kuvitella McDonaldsin kyltti?! Ei oltu syoty vajaaseen kuukauteen "roskaruokaa", kun Indonesiasta ei ollut loytynyt mitaan kansainvalisia ruokaketjuja. Tiistai aamuna oli tarkoitus hankkia lauttaliput perjantaiksi Malesian Penangiin ja lahtea ennen sita pariksi paivaksi Bukit Lawangiin. Medaniin tultiin siis vain paastaksemme pois sielta. Ei mikaan paras suurkaupunki kaikkine tyrkyttajineen. Lippuja ei tietenkaan saatu perjantaille, joten oli pakko ottaa ne torstaiksi. Lauantai oli viisumin viimeinen voimassaolopaiva, eika haluttu ottaa mitaan riskeja, jos matkaan tulisikin mutkia viimeisen paivan aikana. Lippujen oston jalkeen paat raksutti, koska mieli teki Bukit Lawangiin. Paatettiin sit, etta aamulla aikainen heratys ja tehdaan paivareissu orankeja bongailemaan. Loppupaiva Medanissa kului keilauksen ja kavelyn parissa. Medanista ei jaanyt mitaan muita kuvia kateen, kuin tama Sumatran suurin moskeija (meidan kasittaaksemme). Kuva on hieman heikko, mutta niin oli koko kaupunkikin.
"Aamulla" oli taas tosi vaikee paasta sangysta ylos, kello kun oli soimassa jo 03.30. Kaupasta vetta ja mopotaxilla kohti bussiterminaalia. Taxikuski jatti meidat kyydista johonkin risteykseen, leipomon eteen. Kuski sanoi, etta bussi tulee tahan. Busseja piti kulkea puolen tunnin valein, mutta me seisoskeltiin siina 1,5tuntia, kunnes minibussi pysahtyi meidan kohdalle. Matkaa Bukit Lawangiin on alle 100km, mutta matka kesti silti 3tuntia. Tiet olivat taas aivan jarkyttavassa kunnossa. Bussi jatti meidat bussiasemalle, joka sijaitsee 1-2km paassa kylasta. Heti ulos paastyamme alkoi kusetus paikallisten oppaitten toimesta. Tiedettiin etta orankien sopeuttamiskeskukseen voi menna ilman opastakin, mutta viidaakkoon olisi hyva ottaa opas mukaan. Meilla ei tietenkaan ollut voimia, eika aikaa lahtea viidakkoon trekkaamaan, joten pyydettiin vain mopokyytia kylalle. Ei saatu kyytia, koska ei otettu opasta. Me urheilijanuorethan ei tasta lannistuttu, vaan lahdettiin auringon paahtaessa tarpomaan tieta, jonka oletimme vievan Bukit Lawangin ytimeen. Tie oli oikea, mutta Lonely Planetin kartta heitti jalleen pahemman kerran. Lahdettiin sit kavelemaan omatoimisesti pienta polkua, joka kulki joenvartta pitkin. Kaytiin yhden guesthousen ravintolassa vetamassa aamupalaksi toastit ja jatkettiin matkaa ylospain joenylityspaikalle, orankikeskuksen portille. Keskukseen paasi kolmelta, joten meilla oli kolme tuntia aikaa vilvoitella joessa ja istua laheisessa ravintolassa. Joki ylitettiin vaijerin varassa roikkuvalla kanotiilla, johon mahtui max. 3 henkiloa. Kun tyontekijat oli saanut roudattua reilut 10henkiloo viidakon puolelle oli maksun aika. Talla alle 2euron paasymaksulla paastiin siis viidakkoon katsomaan orankeja ja niitten syottamista. Lippu sisalsi myos vakuutuksen. Ensimmainen pikku oranki oli vastassa jo rannalla ja ma menin heti linssi sen nokassa kiinni kuvaamaan sita. Evu juoksi kauemmas. Sanoin, etta "voit menna lahemmas katsomaan, kun noiden takiahan tanne tultii. Ei ne mitaan tee." Matka jatkui syvemmalle viidakkoon jonne johti mutainen nousu kohti ruokintapaikkaa. Ruokintapaikka oli vain iso puiden valiin ripustettu puualusta, jota kasvattajat hakkasivat puupalikoilla kutsuakseen orangit syomaan. Pienen kolistelun jalkeen alkoi oksat heilua ja pienta, seka isoa orankia alkoi valua kohti kasvattajia. Ketterat kiipeilijat nousivat tottuneesti alustalle ja suurinosa odotti natisti, etta tyypit antaa niille mukin kateen. Mukeissa oli ilmeisesti maitoa. Maidon juonnin ja banaanin syonnin jalkeen orankeja latkittiin pois tielta, etta seuraava paasee lounastamaan. Kun kaikki olivat syoneet lahti pari orankia liikkumaan kohti ihmettelevia ihmisia. Isoin 21vuotias kunkkuapina otti ihmisjoukon keskelta kohteen, se oli Evu. Kunkkuoranki hyppasi aidan yli ja nousi takajaloilleen (pituus sama kuin Evulla) ja ennenkuin Evu kerkesi juosta karkuun, nappasi se isallisella otteella Evua laukusta ja olkapaasta kiinni. Evu huuti paniikissa Suomeksi "apua, ottakaa se pois!". Juuri kun olin kerinnyt sanomaan, etta mene vain lahemmaksi katsomaan! Episodi ei kestanyt montaa sekuntia, kun kasvattaja rupesi lapsimaan orankia ja viskeli sita pienilla kivilla. Oranki lahti tiehensa. Muu porukka kuvasi ja nauroi, mutta Evun ilmeesta naki, etta tapahtuma tuntui pidemmalta kuin muutama sekunti. Ilmeisesti Evulla on jotain kytkoksia apinoihin, silla Toban apinakin hyppasi tottuneesti etsimaan elukoita Evun paasta. Oli aika lahtea takaisin Medaniin. Bussiasemalla meille sanottiin, etta busseja ei kulje enaa, vaikka oltiin kuultu toisin. Busseja ei nakynyt, joten uskottiin tyyppeja ja jouduttiin vuokraamaan sit oma minibussi, etta paastais takaisin Medaniin. Kuitenkin hyva reissu kaikenkaikkiaan.
Kuvassa aiemmin mainittu 21v. kunkkuoranki
Viimeisesta illasta Medanissa ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa. Unta palloon ja aamulla aikainen heratys. Aamulla otettiin lautta takaisin kohti Malesiaa ja taalla Penangin Georgetownissa ollaan oltu nyt 5 paivaa. Viimeisesta Indonesian osiosta jai varmaan kertomatta paljon, kun on kulunut niin pitka aika edellisesta paivityksesta. Indonesiasta jai kuitenkin erittain hyva maku suuhun, vaikkakin on taas kiva olla Malesiassa. Jokainen ei ole tyrkyttamassa jotain tai huutamassa "Hello mister". Retkikunta kiittaa ja kuittaa Indonesian reissunsa.
tiistai 13. marraskuuta 2007
Teknisia ongelmia...
Tulossa on kuvia ja juttua Lake Tobalta, seka uutta majoitus osiota. Taalla hirveen vaikee loytaa nettiyhteys, jolla sivut aukeis. Sitten kun loytyy, niin kone on niin hidas ettet voi purkaa kameralta kuvia. Talla hetkella ollaan Medanissa ja lauttaliput Penangiin on ostettu torstaiks. Blogipaivitysta luvassa viimeistaan loppuviikosta, kun ollaan Malesian puolella.
Ensikertaan, terveisin:
Ensikertaan, terveisin:
torstai 1. marraskuuta 2007
Sumatra / Indonesia Part II
Ennen Maninjaulle lahtoa kaytiin tsekkaamassa loput Bukittinggin paikallisista nahtavyyksista. Onneksi taalla ei paasylippujen hinnat paata huimaa, silla katsottavaa ei paljoakaan ollut. Mentiin portista sisaan ja ekana vuorossa oli Fort de Kock. Ilmeisesti saksalaisten rakentamana linnoituksena mainostettu Fort de Kock osoittautuikin oljynporauslautan nakoiseksi hokkeliksi. Ei viitsitty kuluttaa sormea siihen, etta otettas rumasta laitoksesta edes kuvaa. Seuraavaksi kappailtiin (aiemmassa kuvassa nakyvan) paakadun ylla olevaa siltaa pitkin toiselle puolelle. Samalla lipulla (joka maksoi siis jotai 40senttii per naama) paastiin paikalliseen elaintarhaan. Paikka oli tylsa ilmeisesti paikallisten turistienkin mielesta, koska valokuvat piti ottaa meista, meidan kanssa, eika elaimista. Perheet pysaytti meidat ja kaikki mummosta vaariin piti paasta samaan kuvaan valkonaamojen kanssa. Illalla sit kaytiin kattoo Japanese Caves, taas pettymys. Odotettiin et siel ois vankityrmia ja kidutusvalineita, koska siihen tyyliin sita mainostettiin. Saman elamyksen ois saanut kavellessa Puijon luolastossa tai lippumaen uimahallin kaytavilla, ei hyva. Paikalliset turistit oli ilmeisesti taas samaa mielta luolaston kiinnostavuudesta, koska salamavaloilta ei saastytty taaskaan. Edellinen porukka kun oli saanut kuvattua meidat niin seuraava 10hengen perhe asettui vuorotellen kuvaan meidan kanssa, jee. Otamme osaa kaikkien julkkisten puolesta.
Elaintarhan keskella oli myos tallainen perinteista rakennustyylia edustava museo
Aamulla sit aamupalan ja pakkauksen jalkeen nokka kohti bussiterminaalia. Heti bussiasemalla joku huitoi meidat "Harmony" bussiin, jossa kokittiin sit 1,5tuntia ennenkuin bussi lahti kohti Maninjauta. Todella mukavaa ajanvietetta istua bussissa niin kauan, etta bussin omistaja on sita mielta, etta nyt o tarpeeks porukkaa kyydissa. Ei siis mitaan aikatauluja. Matkaa Maninjaulle on vaivaiset 38km, mutta tiet ovat niin surkeat, etta matka kestaa vajaa 2h. Bussimatkan hinnasta ei kuitenkaa voi valittaa, alle euron per larvi. Maninjaulle paastya otettiin taas aika lailla suoraan yks halpa bungalow Muaro Beachilta. Iltapaivasta lahdettiin sit kavellen tarkistamaan yhta majapaikkaa, joka piti olla Lonely Planetin kartan mukaan max. 1km paassa meidan nykyisesta majasta. Kaveltiin valmiiks vasyneena vajaa tunti ennenkuin oltiin perilla. Oli siis aika pitka "kilometri". Lili's homestay ois ollu tosi siisti muutaman bungalowin rantapaikka, mutta valitettavasti taynna. Lili's ravintolassa nautitun oluen jalkeen olikin jo pimeeta, joten mentiin tienvarteen ja mopotaxilla "kotiin".
Aamulla mietittiin mopon vuokrausta ja Muaro Beachin omistaja tulikin sopivasti kysymaan et mitas meinasitte tanaan. Sovittiin sit et se hankkii meille skootterin paivaks. Puolenpaivan aikaan lahdettiin kiertamaan Maninjaun jarvea meidan 100cc nelivaihteisella Hondalla, vahanko ehket kulki. Tie jarven ympari on vajaa 60km, mut meilla aikaa kului yli 2tuntia, koska vahan valii oli pakko pysahtya kuvailemaan.
Tassapa yksi kuvanen pilviselta moporeissulta, jarvessa kala-altaita joita oliki sit rannoilla paljon
Ajettiin sit takas meidan majapaikkaan ja pienen mietintatuokion ja limppareiden jalkeen suunnattiin takaisin Bukittinggiin menevalle tielle. Tieosuus alkaa jyrkalla serpenttiini nousulla, joka kasittaa 44 jyrkkaa mutkaa. Mutkassa nro. 32 piti olla jonkunlainen nakoalapaikka mut me ei kylla sellaista havaittu. Noustiin ylospain mutkaan 34, josta avautuikin todella maukkaat nakymat ja tienreunassa oli pieni ravintola. Saa oli valitettavasti pilvinen ja rupesi hamartamaan, joten kuvista tuli mita tuli. Lonely Planetissa sanotaan et ylhaalta Maninjau nayttaa kuin pala taivasta oli tippunut alas. Silta se tosiaan naytti. Osa pilvista roikkui alempana kuin me ja peitti osittain jarvea, huikea naky siis. Pahin oli viela edessa, nimittain matka alas. Tie on todellakin jyrkka, reikainen, kapea ja isommat autot tulee vastaa isomman oikeudella. Kaistoista ei ole tietoakaan ja bonuksena viela vasurin liikenne. Mopoilu paattyi kuitenkin ilman ruhjeita ja kokemuksena paiva oli erittain hieno. Hintaa talle lystille kertyi bensoineen hieman yli 6euroa.
Kuva vuorelta, mutkasta nro. 34
Kolmen Muaro Beachilla vietetyn yon jalkeen olikin aika vaihtaa majapaikkaa etukateen varaamaamme bungalowiin Bayurin kylan kupeeseen, Arlen Nova's Paradiseen. Majapaikka oli niin upea kuin ennalta odotettiinkiin. Erittain hyva hiekkaranta, jolta avautui nakyma koko Lake Maninjaulle, seka jarvea kiertavalle vuoristolle. Illalla sit paikan omaan ravintolaan syomaan, jolla aikaa muurahaiset olivat vallanneet meidan mokin. Terassi ja osa sisatilasta oli aivan mustana murkuista. Myos sangyn paalla olevaan moskiittoverkkoon oli eksynyt noin 500 lentomuurahaista. Raportoitiin asiasta heti paikan emannalle, joka oli et "OK, otan tammosta teippii nii rajataan vaha niitte reitteja". Meidan terassille paastyaan meinas emannalla tippuu silmat paasta ja hampaat suusta, kun naki miten paljon niita oikeasti olikaan. Hirvee hassakka ja kaikki lapset avuks luuttuamaan, myrkyttamaan ja saatamaan jotain meidan mokille. Muurahaisarmeijan johdosta jouduttiin sit muuttamaan viereiseen mokkiin. Murkkuja oli tosiaan useita satoja, mut ihan huvittava episodi sinansa kaikkine saatoineen. Ainut mika hommassa jai harmittamaan oli just sen mokin menetys, koska siina oli isoin terassi ja sijanti pari metria rannasta.
Kaksi paivaa sit vietettiinkin pelkastaan lohoillen. Yli kymmenen metrin kavelymatkoja ei siis juurikaan kertynyt, kun reitti oli joko mokki-ravintola tai mokki-ranta. Tokana paivana uitiin sit putkeen reilut pari tuntia ja vaikka paiva oli melkein pilvinen, niin eikos ne nahat palanu uudemman kerran.
Kuvaa Arlenin rannasta, vuoristoa ja erittain lamminta jarvivetta.
Keskiviikkona tultii sit takas tanne Bukittinggiin. Suunnitelma taalla oli seuraavanlainen: Viedaan pyykit pesulaan ja ostetaan bussiliput torstaiks Parapatiin, Lake Toban rannalle. Nain ei kuitenkaan kaynyt. Pyykit kelpas kylla pesulan tadille, mutta bussilippuja ei saatu hankittua. Matka Parapattiin kestaa 14-16 tuntia, joten toivomuksena oli hieman parempitasoinen bussi. Tarjolla ois ollut vain vessattomia economy busseja, koska paremmat olivat taynna. Sumplittiin eri matkatoimistoissa ja kaytiin jopa netista kattomassa lentolippuja Padangista Medanii, josta olisi kertynyt iso mutka vaaraan suuntaan. Paadyttiin kuitenkin sit ottamaan bussiliput lauantaille (eka mahdollinen paiva) wc + ac bussiin. Taalla sita nyt sit ollaan toista paivaa jumissa, mut onneksi huomenna paastaan tienpaalle, viisumia kun on jaljella enaa kaksi viikkoa. Blogin seuraavan paivityksen ajankohdasta ei tietoa, koska Toballa netit on ilmeisesti aikalailla kiven alla.
Elaintarhan keskella oli myos tallainen perinteista rakennustyylia edustava museo
Aamulla sit aamupalan ja pakkauksen jalkeen nokka kohti bussiterminaalia. Heti bussiasemalla joku huitoi meidat "Harmony" bussiin, jossa kokittiin sit 1,5tuntia ennenkuin bussi lahti kohti Maninjauta. Todella mukavaa ajanvietetta istua bussissa niin kauan, etta bussin omistaja on sita mielta, etta nyt o tarpeeks porukkaa kyydissa. Ei siis mitaan aikatauluja. Matkaa Maninjaulle on vaivaiset 38km, mutta tiet ovat niin surkeat, etta matka kestaa vajaa 2h. Bussimatkan hinnasta ei kuitenkaa voi valittaa, alle euron per larvi. Maninjaulle paastya otettiin taas aika lailla suoraan yks halpa bungalow Muaro Beachilta. Iltapaivasta lahdettiin sit kavellen tarkistamaan yhta majapaikkaa, joka piti olla Lonely Planetin kartan mukaan max. 1km paassa meidan nykyisesta majasta. Kaveltiin valmiiks vasyneena vajaa tunti ennenkuin oltiin perilla. Oli siis aika pitka "kilometri". Lili's homestay ois ollu tosi siisti muutaman bungalowin rantapaikka, mutta valitettavasti taynna. Lili's ravintolassa nautitun oluen jalkeen olikin jo pimeeta, joten mentiin tienvarteen ja mopotaxilla "kotiin".
Aamulla mietittiin mopon vuokrausta ja Muaro Beachin omistaja tulikin sopivasti kysymaan et mitas meinasitte tanaan. Sovittiin sit et se hankkii meille skootterin paivaks. Puolenpaivan aikaan lahdettiin kiertamaan Maninjaun jarvea meidan 100cc nelivaihteisella Hondalla, vahanko ehket kulki. Tie jarven ympari on vajaa 60km, mut meilla aikaa kului yli 2tuntia, koska vahan valii oli pakko pysahtya kuvailemaan.
Tassapa yksi kuvanen pilviselta moporeissulta, jarvessa kala-altaita joita oliki sit rannoilla paljon
Ajettiin sit takas meidan majapaikkaan ja pienen mietintatuokion ja limppareiden jalkeen suunnattiin takaisin Bukittinggiin menevalle tielle. Tieosuus alkaa jyrkalla serpenttiini nousulla, joka kasittaa 44 jyrkkaa mutkaa. Mutkassa nro. 32 piti olla jonkunlainen nakoalapaikka mut me ei kylla sellaista havaittu. Noustiin ylospain mutkaan 34, josta avautuikin todella maukkaat nakymat ja tienreunassa oli pieni ravintola. Saa oli valitettavasti pilvinen ja rupesi hamartamaan, joten kuvista tuli mita tuli. Lonely Planetissa sanotaan et ylhaalta Maninjau nayttaa kuin pala taivasta oli tippunut alas. Silta se tosiaan naytti. Osa pilvista roikkui alempana kuin me ja peitti osittain jarvea, huikea naky siis. Pahin oli viela edessa, nimittain matka alas. Tie on todellakin jyrkka, reikainen, kapea ja isommat autot tulee vastaa isomman oikeudella. Kaistoista ei ole tietoakaan ja bonuksena viela vasurin liikenne. Mopoilu paattyi kuitenkin ilman ruhjeita ja kokemuksena paiva oli erittain hieno. Hintaa talle lystille kertyi bensoineen hieman yli 6euroa.
Kuva vuorelta, mutkasta nro. 34
Kolmen Muaro Beachilla vietetyn yon jalkeen olikin aika vaihtaa majapaikkaa etukateen varaamaamme bungalowiin Bayurin kylan kupeeseen, Arlen Nova's Paradiseen. Majapaikka oli niin upea kuin ennalta odotettiinkiin. Erittain hyva hiekkaranta, jolta avautui nakyma koko Lake Maninjaulle, seka jarvea kiertavalle vuoristolle. Illalla sit paikan omaan ravintolaan syomaan, jolla aikaa muurahaiset olivat vallanneet meidan mokin. Terassi ja osa sisatilasta oli aivan mustana murkuista. Myos sangyn paalla olevaan moskiittoverkkoon oli eksynyt noin 500 lentomuurahaista. Raportoitiin asiasta heti paikan emannalle, joka oli et "OK, otan tammosta teippii nii rajataan vaha niitte reitteja". Meidan terassille paastyaan meinas emannalla tippuu silmat paasta ja hampaat suusta, kun naki miten paljon niita oikeasti olikaan. Hirvee hassakka ja kaikki lapset avuks luuttuamaan, myrkyttamaan ja saatamaan jotain meidan mokille. Muurahaisarmeijan johdosta jouduttiin sit muuttamaan viereiseen mokkiin. Murkkuja oli tosiaan useita satoja, mut ihan huvittava episodi sinansa kaikkine saatoineen. Ainut mika hommassa jai harmittamaan oli just sen mokin menetys, koska siina oli isoin terassi ja sijanti pari metria rannasta.
Kaksi paivaa sit vietettiinkin pelkastaan lohoillen. Yli kymmenen metrin kavelymatkoja ei siis juurikaan kertynyt, kun reitti oli joko mokki-ravintola tai mokki-ranta. Tokana paivana uitiin sit putkeen reilut pari tuntia ja vaikka paiva oli melkein pilvinen, niin eikos ne nahat palanu uudemman kerran.
Kuvaa Arlenin rannasta, vuoristoa ja erittain lamminta jarvivetta.
Keskiviikkona tultii sit takas tanne Bukittinggiin. Suunnitelma taalla oli seuraavanlainen: Viedaan pyykit pesulaan ja ostetaan bussiliput torstaiks Parapatiin, Lake Toban rannalle. Nain ei kuitenkaan kaynyt. Pyykit kelpas kylla pesulan tadille, mutta bussilippuja ei saatu hankittua. Matka Parapattiin kestaa 14-16 tuntia, joten toivomuksena oli hieman parempitasoinen bussi. Tarjolla ois ollut vain vessattomia economy busseja, koska paremmat olivat taynna. Sumplittiin eri matkatoimistoissa ja kaytiin jopa netista kattomassa lentolippuja Padangista Medanii, josta olisi kertynyt iso mutka vaaraan suuntaan. Paadyttiin kuitenkin sit ottamaan bussiliput lauantaille (eka mahdollinen paiva) wc + ac bussiin. Taalla sita nyt sit ollaan toista paivaa jumissa, mut onneksi huomenna paastaan tienpaalle, viisumia kun on jaljella enaa kaksi viikkoa. Blogin seuraavan paivityksen ajankohdasta ei tietoa, koska Toballa netit on ilmeisesti aikalailla kiven alla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
