Sumatra / Indonesia Part II

Ennen Maninjaulle lahtoa kaytiin tsekkaamassa loput Bukittinggin paikallisista nahtavyyksista. Onneksi taalla ei paasylippujen hinnat paata huimaa, silla katsottavaa ei paljoakaan ollut. Mentiin portista sisaan ja ekana vuorossa oli Fort de Kock. Ilmeisesti saksalaisten rakentamana linnoituksena mainostettu Fort de Kock osoittautuikin oljynporauslautan nakoiseksi hokkeliksi. Ei viitsitty kuluttaa sormea siihen, etta otettas rumasta laitoksesta edes kuvaa. Seuraavaksi kappailtiin (aiemmassa kuvassa nakyvan) paakadun ylla olevaa siltaa pitkin toiselle puolelle. Samalla lipulla (joka maksoi siis jotai 40senttii per naama) paastiin paikalliseen elaintarhaan. Paikka oli tylsa ilmeisesti paikallisten turistienkin mielesta, koska valokuvat piti ottaa meista, meidan kanssa, eika elaimista. Perheet pysaytti meidat ja kaikki mummosta vaariin piti paasta samaan kuvaan valkonaamojen kanssa. Illalla sit kaytiin kattoo Japanese Caves, taas pettymys. Odotettiin et siel ois vankityrmia ja kidutusvalineita, koska siihen tyyliin sita mainostettiin. Saman elamyksen ois saanut kavellessa Puijon luolastossa tai lippumaen uimahallin kaytavilla, ei hyva. Paikalliset turistit oli ilmeisesti taas samaa mielta luolaston kiinnostavuudesta, koska salamavaloilta ei saastytty taaskaan. Edellinen porukka kun oli saanut kuvattua meidat niin seuraava 10hengen perhe asettui vuorotellen kuvaan meidan kanssa, jee. Otamme osaa kaikkien julkkisten puolesta.

Elaintarhan keskella oli myos tallainen perinteista rakennustyylia edustava museo


Aamulla sit aamupalan ja pakkauksen jalkeen nokka kohti bussiterminaalia. Heti bussiasemalla joku huitoi meidat "Harmony" bussiin, jossa kokittiin sit 1,5tuntia ennenkuin bussi lahti kohti Maninjauta. Todella mukavaa ajanvietetta istua bussissa niin kauan, etta bussin omistaja on sita mielta, etta nyt o tarpeeks porukkaa kyydissa. Ei siis mitaan aikatauluja. Matkaa Maninjaulle on vaivaiset 38km, mutta tiet ovat niin surkeat, etta matka kestaa vajaa 2h. Bussimatkan hinnasta ei kuitenkaa voi valittaa, alle euron per larvi. Maninjaulle paastya otettiin taas aika lailla suoraan yks halpa bungalow Muaro Beachilta. Iltapaivasta lahdettiin sit kavellen tarkistamaan yhta majapaikkaa, joka piti olla Lonely Planetin kartan mukaan max. 1km paassa meidan nykyisesta majasta. Kaveltiin valmiiks vasyneena vajaa tunti ennenkuin oltiin perilla. Oli siis aika pitka "kilometri". Lili's homestay ois ollu tosi siisti muutaman bungalowin rantapaikka, mutta valitettavasti taynna. Lili's ravintolassa nautitun oluen jalkeen olikin jo pimeeta, joten mentiin tienvarteen ja mopotaxilla "kotiin".

Aamulla mietittiin mopon vuokrausta ja Muaro Beachin omistaja tulikin sopivasti kysymaan et mitas meinasitte tanaan. Sovittiin sit et se hankkii meille skootterin paivaks. Puolenpaivan aikaan lahdettiin kiertamaan Maninjaun jarvea meidan 100cc nelivaihteisella Hondalla, vahanko ehket kulki. Tie jarven ympari on vajaa 60km, mut meilla aikaa kului yli 2tuntia, koska vahan valii oli pakko pysahtya kuvailemaan.

Tassapa yksi kuvanen pilviselta moporeissulta, jarvessa kala-altaita joita oliki sit rannoilla paljon


Ajettiin sit takas meidan majapaikkaan ja pienen mietintatuokion ja limppareiden jalkeen suunnattiin takaisin Bukittinggiin menevalle tielle. Tieosuus alkaa jyrkalla serpenttiini nousulla, joka kasittaa 44 jyrkkaa mutkaa. Mutkassa nro. 32 piti olla jonkunlainen nakoalapaikka mut me ei kylla sellaista havaittu. Noustiin ylospain mutkaan 34, josta avautuikin todella maukkaat nakymat ja tienreunassa oli pieni ravintola. Saa oli valitettavasti pilvinen ja rupesi hamartamaan, joten kuvista tuli mita tuli. Lonely Planetissa sanotaan et ylhaalta Maninjau nayttaa kuin pala taivasta oli tippunut alas. Silta se tosiaan naytti. Osa pilvista roikkui alempana kuin me ja peitti osittain jarvea, huikea naky siis. Pahin oli viela edessa, nimittain matka alas. Tie on todellakin jyrkka, reikainen, kapea ja isommat autot tulee vastaa isomman oikeudella. Kaistoista ei ole tietoakaan ja bonuksena viela vasurin liikenne. Mopoilu paattyi kuitenkin ilman ruhjeita ja kokemuksena paiva oli erittain hieno. Hintaa talle lystille kertyi bensoineen hieman yli 6euroa.


Kuva vuorelta, mutkasta nro. 34



Kolmen Muaro Beachilla vietetyn yon jalkeen olikin aika vaihtaa majapaikkaa etukateen varaamaamme bungalowiin Bayurin kylan kupeeseen, Arlen Nova's Paradiseen. Majapaikka oli niin upea kuin ennalta odotettiinkiin. Erittain hyva hiekkaranta, jolta avautui nakyma koko Lake Maninjaulle, seka jarvea kiertavalle vuoristolle. Illalla sit paikan omaan ravintolaan syomaan, jolla aikaa muurahaiset olivat vallanneet meidan mokin. Terassi ja osa sisatilasta oli aivan mustana murkuista. Myos sangyn paalla olevaan moskiittoverkkoon oli eksynyt noin 500 lentomuurahaista. Raportoitiin asiasta heti paikan emannalle, joka oli et "OK, otan tammosta teippii nii rajataan vaha niitte reitteja". Meidan terassille paastyaan meinas emannalla tippuu silmat paasta ja hampaat suusta, kun naki miten paljon niita oikeasti olikaan. Hirvee hassakka ja kaikki lapset avuks luuttuamaan, myrkyttamaan ja saatamaan jotain meidan mokille. Muurahaisarmeijan johdosta jouduttiin sit muuttamaan viereiseen mokkiin. Murkkuja oli tosiaan useita satoja, mut ihan huvittava episodi sinansa kaikkine saatoineen. Ainut mika hommassa jai harmittamaan oli just sen mokin menetys, koska siina oli isoin terassi ja sijanti pari metria rannasta.
Kaksi paivaa sit vietettiinkin pelkastaan lohoillen. Yli kymmenen metrin kavelymatkoja ei siis juurikaan kertynyt, kun reitti oli joko mokki-ravintola tai mokki-ranta. Tokana paivana uitiin sit putkeen reilut pari tuntia ja vaikka paiva oli melkein pilvinen, niin eikos ne nahat palanu uudemman kerran.


Kuvaa Arlenin rannasta, vuoristoa ja erittain lamminta jarvivetta.



Keskiviikkona tultii sit takas tanne Bukittinggiin. Suunnitelma taalla oli seuraavanlainen: Viedaan pyykit pesulaan ja ostetaan bussiliput torstaiks Parapatiin, Lake Toban rannalle. Nain ei kuitenkaan kaynyt. Pyykit kelpas kylla pesulan tadille, mutta bussilippuja ei saatu hankittua. Matka Parapattiin kestaa 14-16 tuntia, joten toivomuksena oli hieman parempitasoinen bussi. Tarjolla ois ollut vain vessattomia economy busseja, koska paremmat olivat taynna. Sumplittiin eri matkatoimistoissa ja kaytiin jopa netista kattomassa lentolippuja Padangista Medanii, josta olisi kertynyt iso mutka vaaraan suuntaan. Paadyttiin kuitenkin sit ottamaan bussiliput lauantaille (eka mahdollinen paiva) wc + ac bussiin. Taalla sita nyt sit ollaan toista paivaa jumissa, mut onneksi huomenna paastaan tienpaalle, viisumia kun on jaljella enaa kaksi viikkoa. Blogin seuraavan paivityksen ajankohdasta ei tietoa, koska Toballa netit on ilmeisesti aikalailla kiven alla.