Good morning Vietnam!

7.3.-19.3.2008

Perjantaina oli aika jattaa Kambodza ja siirtya Vietnamin puolelle. Aamuheratys oli klo 05 ja huoneessa kerettiin syoda aamupalat ja tehda vahan evasta bussiin. Ensimmainen bussiyhteys oli Sihanoukvillesta takaisin Phnom Penhiin, jossa kerettiin kayda syomassa (tai ainakin maistamassa ruokaa) ennenkuin jatkoyhteys lahti kohti Ho Chi Minh Citya. Perilla Saigonissa oltiin kahdeksan jalkeen illalla, eika huoneesta ollut tietoakaan. Kaikki majapaikat myivat ei-oota ja kokopaivan kestanyt matkustus rupesi jo painamaan. Lopulta noin viidentoista hotellin jalkeen loytyi paikka, jossa oli vapaita huoneita. Kamat nurkkaan ja suihkun kautta syomaan paikalliseen pikaruokapaikkaan. Nukkumattia ei tarvinnut houkutella.

Jo illalla huomasimme mopojen tajuttoman maaran, mutta seuraavana paivana sen vasta tajusi kunnolla. Tervetuloa kolmen miljoonan mopon kaupunkiin, Saigoniin.

Aamupalan jalkeen lahdettiin tutkiskelemaan hieman lahi kortteleita ja tottakai vesisade yllatti heti kymmenen minuutin kavelyn jalkeen. Istuttiin kahville/teelle johonkin kuppilaan ja pidettiin sadetta puolisen tuntia. Ensimmaisen paivan tutkimusreissun jalkeen mentiin tukkalaakariin ja illalla uusilla hiuksilla tutustumaan paikalliseen yoelamaan.

Pitkien younien jalkeen lahdettiin tutkimaan kaupunkia toiseen suuntaan ja loydettiin suhteellisen kallis ostari. Kierreltiin ostari lapi ja tutustuttiin lisaa lahiymparistoon. Illalla ei sen ihmeempia.

Maanantai aamuna oli tarkoitus ottaa taxi kohti Independece Palacea, mutta paadyttiin matkaamaan jalkapelilla. Pienta etsimista, mutta paikka loytyi. Paikan pihalta loytyi panssarivaunua, sotilaskonetta ja sisalta toinen toistaan hienompaa kokoushuonetta yms. Paikka oli jatetty alkuperaiseen hohtoonsa. Kuvassa nakyva huone saattoi olla jopa presidentin toimisto, kaikkea ei voi muistaa...

Seuraavana vuorossa oli muutaman korttelin paassa sijaitseva sotamuseo. Esilla oli sota-ajan valokuvia, aseita, pommeja, koneita, paljon tarinoita ja kuvia uhreista, jotka olivat saaneet osansa kemiallisista aseista. Paallimmaisena mieleen jai juuri kuvat uhreista ja/tai heidan jalkelaisistaan joihin myrkyt olivat vaikuttaneet. Kuvassa jenkkien sotakone.

Keskiviikko aamuna suunnattiin jalleen meren rannalle, joskaan ei suunnitellusti. Alkuperainen idea oli ottaa lento Saigonista Phu Quocin saarelle, mutta kaikki lennot oli buukattu tayteen. Vaihdettiin suunnitelmaa ja ostettiin tiistaina bussiliput Mui Ne:hen. Aamulla odotettiin jannityksella, etta minkalainen rottelo sielta saapuu matkatoimiston eteen, koska liput maksoivat vain 3,5 euroa. Yllatys olikin positiivinen ja bussi oli mallia sleeper. Ainoana miinus puolena oli wc, jota bussissa ei siis ollut. Matka kesti noin 5 tuntia ja huone otettiin heti ensimmaisesta paikasta jota kaytiin katsomassa. Suunnattiin vastapaiseen ravintolaan syomaan, jonka jalkeen viela hetkeksi rannalle. Rannassa kavi joka paiva erittain kova tuuli ja erilaiset lautailuharrastukset olivatkin kovassa huudossa. Meidan huoneen ovelta matkaa kuvanottopaikalle oli noin 20 metria. Kuva otettu aamulla, jolloin rannalla oli kovin ruuhka. Iltapaivalla sai olla jo aika rauhassa.

Seuraava paiva meni kokonaan rannalla maaten ja taistellen hengestaan isossa aallokossa. Illalla istuttiin netissa ja mietittiin seuraavan paivan sotasuunnitelmaa.

Perjantaina idea oli siis lahtea katsomaan hiekkadyyneja. Paadyttiin jarjestetyn jeeppi kierroksen sijaan vuokraamaan mopo. Aamupalan jalkeen hypattiin mopon selkaan vailla tietoa etaisyyksista tai paikkojen tarkemmista sijainneista. Ensimmaisena pysahdyspaikkana eteen tuli Mui Ne:n kalastajakyla, jossa valmistetaan kalakastiketta. Haju oli sanoinkuvaamaton ja veneita riitti.

Mopoon ostettiin nirsosti bensaa, koska ollaan palautettu mopo niin monta kertaa tankki taynna ja oletettin, etta bensanmyyjia riittaa. Bensamittari rupesi kuitenkin nayttamaan armotta nollaa ja taakse jaaneet kilometrit olivat pelkkaa autiomaata, eika eteenpain vieva tiekaan nayttanyt lupaavalta. Maisemat olivat toki hienot.

Paatettiin kuitenkin jatkaa eteenpain ja bensanmyyja, seka pieni kyla tulivatkin yllatten vastaan. Jatkettiin edelleen matkaa koittaen loytaa valkoiset hiekkadyynit ja jarvi. Dyynit jaivat jo tien oikealle puolelle, mutta meilla ei ollut kiire ja jatkettiin edelleen matkaa. Noin viiden kilometrin paassa pysahdyttiin ottamaan muutama kuva, eika liikkeelle lahto sujunutkaan odotetusti. Takarengas oli tyhja. Edessapain nakyi paikallista asutusta ja lahdettiin tyontamaan mopoa siihen suuntaan. Bensanmyyntipisteita oli nakyvissa, mutta kun kerran paastiin turistialueelta pois, ei kukaan tietenkaan osannut puhua englantia. Osoiteltiin tyhjaa rengasta ja saatiin vaan kaden heilautuksia, etta jatkakaa eteenpain. Sama tarina toistui noin kilometrin ajan, kunnes pieni mopopaja loytyi. Paikan kylaseppakaan ei tietenkaan englantia puhunut, mutta tajusi mista oli kyse ja kavi toimeen. Takarenkaan sisakumista loytyi kolme reikaa ja ulkokumista yksi. Ukkeli vaan naureskeli iloisesti ja kylla meitakin nauratti se, miten riekaleina rengas oli. Koko tyosta tama ystavallinen ukkeli kehtasi veloittaa kokonaiset kolme euroa.

Paatettiin lahtea takaisinpain ja kaytiin ottamassa kuvia valkoisista hiekkadyyneista. Dyyneille asti ei uskallettu ajaa, koska tie oli todella kivinen ja rengas oli siina kunnossa mita oli. Jatkettiin matkaa edelleen kotia kohti ja pysahdyttiin punaisille hiekkadyyneille. Vastassa meita oli lauma lapsia, jotka vuokrasivat liukureita. Otettiin yksi vuokralle ja laskettiin molemmat yhden kerran alas. Hiekka oli kuumaa ja laskun jalkeen sita loytyikin joka paikasta, mutta hauskaa oli. Pennut koittivat taas kusettaa ties minkalaisin keinoin ylimaaraista rahaa liukurin vuokrauksesta, mutta selvittiin lopulta silla hinnalla, mika alunperin sovittiin.

Seuraavana aamuna katsottiin formuloiden aika-ajot huoneessa, jonka jalkeen lahdettiin matkatoimistolle odottamaan takaisin Saigoniin menevaa bussia. Istuskeltiin netissa, syotiin ja odoteltiin bussia, joka oli tietysti tunnin myohassa. Perilla Saigonissa meilla odotti sama hotellihuone, jossa oltiin yovytty aikaisemminkin.

Sunnuntai aamuna katsottiin formulakisat huoneessa, jonka jalkeen kaytiin tutkimassa paikallisia matkamuistokauppoja ja ostettiin keskiviikoksi bussiliput takaisin Kambodzaan.

Maanantai oli tarkoitus pyhittaa Chu Chi tunneleille, mutta paatettiin siirtaa se reissu tiistaille. Maanantai meni aamusta iltaan tehden ostoksia marketilla ja muissa kaupoissa. Tavaraa kertyi niin paljon, etta piti ostaa yksi laukku lisaa, koska rinkat olivat jo taynna. Illalla oltiin todella poikki ja lahdettiin istumaan muutaman tuopin aareen. Paatettiin jattaa koko tunnelireissu valiin ja hoitaa seuraavana paivana rauhassa loput ostokset. Tiistaina romua kertyi viela yllattavan paljon ja ilta menikin karsiessa vanhoja tavaroita roskikseen ja koittaessa tyontaa uudet tavarat rinkkoihin.

Keskiviikko aamuna suunnattiin takaisin Kambodzan puolelle. Bussi lahti kohti Phnom Penhia puoli yhdeksan aikoihin aamulla. Rajalla paastiin taas todella helpolla, koska bussifirma hoiti kaikki rajasaadot. Annettiin vaan rahat, viisumihakemukset ja passit matkaoppaalle kateen ja jaatiin odottamaan. Naamaansa ei tarvinnut nayttaa kummallakaan rajalla vaan maasta pois/tuloleimat, seka viisumi jarjestyi todella helposti. Phnom Penhissa mentiin suoraan samaan hotelliin missa oltiin aikaisemminkin oltu ja tottakai suoraan suihkuun. Illalla kaytiin ostarilla syomassa ja ostamassa aamupalat huoneen jaakaappiin. Ostari reissun jalkeen kaytiin myos paikallisessa soittoravintolassa tuopilla. Seuraavana paivana matka jatkuisi lentaen Malesiaan ja Sepangin F1-kisoihin.

Phnom Penh & Sihanoukville / Cambodia

22.2-6.3.2008

Perjantai aamuna jatkettiin matkaa Siem Reapista Phnom Penhiin bussilla. Minibussi haki meidat hotellilta ja vei meidat matkatoimistolle. Matkatoimistolta jatkettiin viela normaali bussilla bussiasemalle, josta varsinainen bussi lahti. Matka kesti reilut 5 tuntia.

Phnom Penhissa otettiin tuktuk alle ja suunnattiin jalleen kerran ennalta mietittya hotellia kohti. Huone oli ok ja painuttiin suihkuun. Illalla suunnattiin ostarille ja syomaan, jonka jalkeen parin terassioluen kautta nukkumaan.

Lauantaina oli vuorossa "nahtavyyksia". Kaytiin kansallismuseossa, joka ei ollut kovin kummoinen. Samaa kamaa kuin Angkorissa, mutta ei tietenkaan niin hienosti esilla. Seuraavaksi oli tarkoitus menna Royal Palaceen, mutta paadyttiin tiirailemaan vain porttien lapi. Alla Royal Palace joen rannalta kuvattuna.

Meidan listamme must see paikkoihin suunnattiin maanantaina. Edesssa oli siis Tuol Slengin museo ja Killing Fieldsit. Vuokrattiin tuktuk noin 8:lla eurolla kuskaamaan meidat naihin paikkoihin ja takaisin. Ensimmaisena suuntasimme siis Tuol Slengin museoon, joka on toiminut aikaisemmin kouluna, jonka jalkeen se on muutettu vankilaksi, jossa kidutettiin ihmisia. Alla olevasta kyltista voi lukaista tarkemmat tiedot.

A-rakennus: selleja/kidutushuoneita

Kaytosohjeet vangeille.

Kidutushuone A-rakennuksessa. Seinalla kuva uhrista.

Uhrien kuvia oli paljon esilla. Tassa osa niista.

Kidutusmenetelmiakin oli kuvattu seinille. Tassa yksi vaihtoehto: viilletaan haava ja tyonnetaan ihon alle jokin elava otus, esim. skorpioni.

Museossa oli paljon muutakin karseaa. Luita, paakalloja, kidutusvalineita yms. Seinille oli ripustettu myos kertomuksia, esim. uhrien sukulaisten kirjoittamina tai vankilassa tyoskennelleiden kertomina. Tama kaikki vaaryys tapahtui siis 70-luvulla.

Matka kohti Killing Fieldseja meni aika hiljaisissa tunnelmissa. Kummallakaan ei tuntunut olevan toisilleen mitaan asiaa, edellinen paikka veti taman pariskunnan sanattomaksi. Jokatapauksessa lisaa pahaa oli luvassa. Killing Fieldseilla ei siis enaa kidutettu ihmisia, vaan sinne tuotiin ihmisia suoraan tapettavaksi. Joukkohautoja ja paljon tarinoita tapetuista ihmisista. Uhrien muistoksi oli pystytetty tallainen monumentti, joka oli lattiasta kattoon asti taynna...

...uhrien paakalloja.

Lapsiin ei tuhlattu luoteja, vaan hakattiin hengilta tata puuta vasten.

Molemmat paikat olivat todellakin kaymisen arvoisia ja pistivat ajattelemaan aika paljon asioita. Phnom Penhin nahtavyydet oli siis nahty ja paatettiin suunnistaa pitkasta aikaa meren rannalle.

Tiistaina hommattiin bussiliput ja keskiviikkona otettiin suunta kohti Sihanoukvillea. Heratys oli taas mukavasti 05 aamulla ja perilla Sihanoukvillessa oltiin puolenpaivan aikaan. Bussiasemalta otettiin mopotaxit ja suunnattiin katselemaan huoneita. Toisen majapaikan kohdalla paatettiin jaada yhdeksi yoksi ja etsia viela samanpaivan aikana uusi huone seuraavia paivia silmalla pitaen. Vuokrattiin mopo, kaytiin syomassa ja katsastettiin muutama hotelli. Huone loytyi ja tehtiin varaus. Myohemmin kaytiin katselemassa myos muita alueita Sihanoukvillesta, mutta oltiin tyytyvaisia valitsemaamme rantaan ja paatettiin asustella siella koko aika.

Seuraavana aamuna siirrettiin kamat mopolla toiseen hotelliin ja painuttiin kauppaan. Ostettiin jaakaappiin taytetta ja mentiin palauttamaan mopo edelliseen paikkaan. Iltapaiva meni rannalla makoillen ja ilta sangyssa maaten, koska Evu oli vahan kipea.

Karkauspaivana karkasi kannykka varkaitten mukaan ja illalla pidettiin puhelimen muistotilaisuus paikallisessa juottolassa.

Lauantaina vuokrattiin mopo ja tottakai hyvin alkaneen viikonlopun kunniaksi moposta tyhjeni eturengas. Onneksi rengas ei ollut puhki ja se saatiin taytettya pienta korvausta vastaan kylasepan pajalla.

Seuraava viikko kulki samaa rataa. Rannalle, hieman ajelua mopolla, ehka muutama olut ja Suomalaisia kirjojakin loydettiin eraasta divarista. Meidan rannalla oli kaksi vaihtoehtoa viettaa paivansa.

a) Tajuton maara porukkaa, kaupustelijoita, kerjalaisia jne.

Tai meidan valitsemamme:

b) Ei juuri ketaan jos vaivautui kavelemaan sata metria toiseen suuntaan


Sihanoukville meni siis erittain rauhallisissa merkeissa, mutta yksi asia jaksoi arsyttaa niin taalla, kuin Phnom Penhissakin. Mopokuskit!

- "Motobike, motobike sir?"
- "No"
- "Want some marihuana?"
- "No"
- "Something?"
- "...."

Taman saman keskustelun sai kayda yleensa noin kymmenen kertaa paivassa. Lopuksi viela kuvaa yhdesta harvoista Sihanoukvillen monumenteista, johon iltaisin kokoontui suuri maara paikallisia nuoria.

Siem Reap / Cambodia

13.2.-21.2.2008

Keskiviikko aamuna oli taas aikainen heratys. Lento Paksesta Siem Reapiin lahti 8.30 ja kentalla piti olla normaaliin tapaan kaksi tuntia aikaisemmin. Lao Airlinesista on kuultu ristiriitaisia kommentteja, mutta meilla lento meni ongelmitta ja palvelu oli hyvaa.

Siem Reapin kentalla viisumin ostaminen oli helppoa ja jarjestelmallista, eika jouduttu maksamaan tullimiehille mitaan ylimaaraisia leimamaksuja, jonka maarajoilla joutuu useimmiten maksamaan. Taytetty viisumikaavake, yksi passikuva ja 20$, jonka jalkeen passiin iskettiin 30 paivan viisumi. Kentalta otettiin taxi ennalta miettimamme hotellin eteen, vaikka taxikuski koittikin saada meita majoittumaan jonnekin muualle, mista han saisi komission. Valitettavasti hotelli oli taynna ja ilma todella painostava, joten rinkkojen kanssa kavely ympari kaupunkia ei tullut mieleenkaan. Rinkat iskettiin nurkkaan ja Evu jai hotellin ravintolaan imemaan limpparia kitusiin, jonka jalkeen ma lahdin talsimaan lahi kortteleita. Puolen tunnin sisaan loytyi ihan ok huone ja kannettiin kamat sisaan. Iltapaiva menikin paivaunien jalkeen lahikortteleita tutkien. Illalla koluttiin myos muutama kapakka.

Katukuvaa meidan hotellin lahistolta, old market arealta.


Seuraavana paivana kaytiin etsimassa uusi hieman halvempi huone ja jatkettiin ympariston tutkimista. Perjantaina pamahti jo toiseen kertaan matkan aikana 23 vuotta tayteen ja aloitettiin juhlinta ihan vaan muuttamalla kamat toiseen huoneeseen, jonka jalkeen painuttiin uima-altaalle. Illalla pizzalle ja tottakai myos loistavaan Angkor What? nimiseen kapakkaan.

Synttareiden jalkeiset paivat kuluivat huomaamatta ja maanantaina olikin aika suunnata Angkorin temppelialueelle. Lahdettiin liikkelle aamusta hotellilta vuokraamallamme tuk-tuk:lla (mopo jonka perassa on katettu vaunu). Kuski siis ajelutti meita ympariinsa ja odotti aina temppeleiden edustoilla sen aikaa, kun olimme saaneet ne kierrettya. Hinnaksi sovittiin n. 8,5 euroa paivalta. Ostettiin Angkoriin kolmen paivan liput, jotka maksoivat samanverran, kuin liput kahdelle paivalle. 28 euroa henkilolta.

Ensimmainen paiva alkoi ehka kuuluisimmalla temppelilla, Angkor Wat:lla

Seuraavaksi oli vuorossa meidan suosikkimme. Angkor Thom:n kaupungissa sijaitseva Bayon.

Kivinaamojen lisaksi myos munkit suostuivat kuvattaviksi.

Ensimmaisena paivana kierrettiin yhteensa viisi temppelialuetta ja paiva paatettiin auringonlaskun katseluun temppelilla, joka sijaitsi korkealla kukkulalla.

Seuraavana aamuna oltiin molemmat poikki, mutta paatettiin lahtea taas kohti Angkoria. Sama diili tuk-tuk kuskin kanssa ja eikun menoksi. Kierrettiin nyt ns. isompi lenkki, joka sisalsi hieman pienempia temppeleita, kuin edellisena paivana nakemamme.

"Reippaina kuljimme..."

"... ja niin edelleen"

Paiva saatiin paatokseen samalla lukemalla: viisi temppelialuetta oli koluttu. Toisen paivan paatteeksi olimme siis nahneet kaikki suurimmat alueet, joten paatimme jattaa kolmannen paivan kayttamatta. Angkor oli kokonaisuudessaan tajuttoman suuri alue ja molemmat olivat naista kahdesta paivasta erittain innoissaan ja vaikuttuneita. Valitettavasti Angkorista tarttui mukaan myos kaikenlaista pikkukraasaa, joita pikkupennut melkein pakottivat meidat ostamaan. Illalla kaytiin taas pizzalla ja jo vakkariksi muodostuneessa Angkor What? kapakassa.

Keskiviikko-torstai meni kameran muistikorttia purkaessa, syodessa ja altaalla maaten. Pienta shoppailun tynkaakin paikallisilta marketeilta, mutta ei mitaan suurempia tapahtumia. Torstaina hommattiin myos bussiliput perjantaiksi Phnom Penhiin.