Good morning Vietnam!

7.3.-19.3.2008

Perjantaina oli aika jattaa Kambodza ja siirtya Vietnamin puolelle. Aamuheratys oli klo 05 ja huoneessa kerettiin syoda aamupalat ja tehda vahan evasta bussiin. Ensimmainen bussiyhteys oli Sihanoukvillesta takaisin Phnom Penhiin, jossa kerettiin kayda syomassa (tai ainakin maistamassa ruokaa) ennenkuin jatkoyhteys lahti kohti Ho Chi Minh Citya. Perilla Saigonissa oltiin kahdeksan jalkeen illalla, eika huoneesta ollut tietoakaan. Kaikki majapaikat myivat ei-oota ja kokopaivan kestanyt matkustus rupesi jo painamaan. Lopulta noin viidentoista hotellin jalkeen loytyi paikka, jossa oli vapaita huoneita. Kamat nurkkaan ja suihkun kautta syomaan paikalliseen pikaruokapaikkaan. Nukkumattia ei tarvinnut houkutella.

Jo illalla huomasimme mopojen tajuttoman maaran, mutta seuraavana paivana sen vasta tajusi kunnolla. Tervetuloa kolmen miljoonan mopon kaupunkiin, Saigoniin.

Aamupalan jalkeen lahdettiin tutkiskelemaan hieman lahi kortteleita ja tottakai vesisade yllatti heti kymmenen minuutin kavelyn jalkeen. Istuttiin kahville/teelle johonkin kuppilaan ja pidettiin sadetta puolisen tuntia. Ensimmaisen paivan tutkimusreissun jalkeen mentiin tukkalaakariin ja illalla uusilla hiuksilla tutustumaan paikalliseen yoelamaan.

Pitkien younien jalkeen lahdettiin tutkimaan kaupunkia toiseen suuntaan ja loydettiin suhteellisen kallis ostari. Kierreltiin ostari lapi ja tutustuttiin lisaa lahiymparistoon. Illalla ei sen ihmeempia.

Maanantai aamuna oli tarkoitus ottaa taxi kohti Independece Palacea, mutta paadyttiin matkaamaan jalkapelilla. Pienta etsimista, mutta paikka loytyi. Paikan pihalta loytyi panssarivaunua, sotilaskonetta ja sisalta toinen toistaan hienompaa kokoushuonetta yms. Paikka oli jatetty alkuperaiseen hohtoonsa. Kuvassa nakyva huone saattoi olla jopa presidentin toimisto, kaikkea ei voi muistaa...

Seuraavana vuorossa oli muutaman korttelin paassa sijaitseva sotamuseo. Esilla oli sota-ajan valokuvia, aseita, pommeja, koneita, paljon tarinoita ja kuvia uhreista, jotka olivat saaneet osansa kemiallisista aseista. Paallimmaisena mieleen jai juuri kuvat uhreista ja/tai heidan jalkelaisistaan joihin myrkyt olivat vaikuttaneet. Kuvassa jenkkien sotakone.

Keskiviikko aamuna suunnattiin jalleen meren rannalle, joskaan ei suunnitellusti. Alkuperainen idea oli ottaa lento Saigonista Phu Quocin saarelle, mutta kaikki lennot oli buukattu tayteen. Vaihdettiin suunnitelmaa ja ostettiin tiistaina bussiliput Mui Ne:hen. Aamulla odotettiin jannityksella, etta minkalainen rottelo sielta saapuu matkatoimiston eteen, koska liput maksoivat vain 3,5 euroa. Yllatys olikin positiivinen ja bussi oli mallia sleeper. Ainoana miinus puolena oli wc, jota bussissa ei siis ollut. Matka kesti noin 5 tuntia ja huone otettiin heti ensimmaisesta paikasta jota kaytiin katsomassa. Suunnattiin vastapaiseen ravintolaan syomaan, jonka jalkeen viela hetkeksi rannalle. Rannassa kavi joka paiva erittain kova tuuli ja erilaiset lautailuharrastukset olivatkin kovassa huudossa. Meidan huoneen ovelta matkaa kuvanottopaikalle oli noin 20 metria. Kuva otettu aamulla, jolloin rannalla oli kovin ruuhka. Iltapaivalla sai olla jo aika rauhassa.

Seuraava paiva meni kokonaan rannalla maaten ja taistellen hengestaan isossa aallokossa. Illalla istuttiin netissa ja mietittiin seuraavan paivan sotasuunnitelmaa.

Perjantaina idea oli siis lahtea katsomaan hiekkadyyneja. Paadyttiin jarjestetyn jeeppi kierroksen sijaan vuokraamaan mopo. Aamupalan jalkeen hypattiin mopon selkaan vailla tietoa etaisyyksista tai paikkojen tarkemmista sijainneista. Ensimmaisena pysahdyspaikkana eteen tuli Mui Ne:n kalastajakyla, jossa valmistetaan kalakastiketta. Haju oli sanoinkuvaamaton ja veneita riitti.

Mopoon ostettiin nirsosti bensaa, koska ollaan palautettu mopo niin monta kertaa tankki taynna ja oletettin, etta bensanmyyjia riittaa. Bensamittari rupesi kuitenkin nayttamaan armotta nollaa ja taakse jaaneet kilometrit olivat pelkkaa autiomaata, eika eteenpain vieva tiekaan nayttanyt lupaavalta. Maisemat olivat toki hienot.

Paatettiin kuitenkin jatkaa eteenpain ja bensanmyyja, seka pieni kyla tulivatkin yllatten vastaan. Jatkettiin edelleen matkaa koittaen loytaa valkoiset hiekkadyynit ja jarvi. Dyynit jaivat jo tien oikealle puolelle, mutta meilla ei ollut kiire ja jatkettiin edelleen matkaa. Noin viiden kilometrin paassa pysahdyttiin ottamaan muutama kuva, eika liikkeelle lahto sujunutkaan odotetusti. Takarengas oli tyhja. Edessapain nakyi paikallista asutusta ja lahdettiin tyontamaan mopoa siihen suuntaan. Bensanmyyntipisteita oli nakyvissa, mutta kun kerran paastiin turistialueelta pois, ei kukaan tietenkaan osannut puhua englantia. Osoiteltiin tyhjaa rengasta ja saatiin vaan kaden heilautuksia, etta jatkakaa eteenpain. Sama tarina toistui noin kilometrin ajan, kunnes pieni mopopaja loytyi. Paikan kylaseppakaan ei tietenkaan englantia puhunut, mutta tajusi mista oli kyse ja kavi toimeen. Takarenkaan sisakumista loytyi kolme reikaa ja ulkokumista yksi. Ukkeli vaan naureskeli iloisesti ja kylla meitakin nauratti se, miten riekaleina rengas oli. Koko tyosta tama ystavallinen ukkeli kehtasi veloittaa kokonaiset kolme euroa.

Paatettiin lahtea takaisinpain ja kaytiin ottamassa kuvia valkoisista hiekkadyyneista. Dyyneille asti ei uskallettu ajaa, koska tie oli todella kivinen ja rengas oli siina kunnossa mita oli. Jatkettiin matkaa edelleen kotia kohti ja pysahdyttiin punaisille hiekkadyyneille. Vastassa meita oli lauma lapsia, jotka vuokrasivat liukureita. Otettiin yksi vuokralle ja laskettiin molemmat yhden kerran alas. Hiekka oli kuumaa ja laskun jalkeen sita loytyikin joka paikasta, mutta hauskaa oli. Pennut koittivat taas kusettaa ties minkalaisin keinoin ylimaaraista rahaa liukurin vuokrauksesta, mutta selvittiin lopulta silla hinnalla, mika alunperin sovittiin.

Seuraavana aamuna katsottiin formuloiden aika-ajot huoneessa, jonka jalkeen lahdettiin matkatoimistolle odottamaan takaisin Saigoniin menevaa bussia. Istuskeltiin netissa, syotiin ja odoteltiin bussia, joka oli tietysti tunnin myohassa. Perilla Saigonissa meilla odotti sama hotellihuone, jossa oltiin yovytty aikaisemminkin.

Sunnuntai aamuna katsottiin formulakisat huoneessa, jonka jalkeen kaytiin tutkimassa paikallisia matkamuistokauppoja ja ostettiin keskiviikoksi bussiliput takaisin Kambodzaan.

Maanantai oli tarkoitus pyhittaa Chu Chi tunneleille, mutta paatettiin siirtaa se reissu tiistaille. Maanantai meni aamusta iltaan tehden ostoksia marketilla ja muissa kaupoissa. Tavaraa kertyi niin paljon, etta piti ostaa yksi laukku lisaa, koska rinkat olivat jo taynna. Illalla oltiin todella poikki ja lahdettiin istumaan muutaman tuopin aareen. Paatettiin jattaa koko tunnelireissu valiin ja hoitaa seuraavana paivana rauhassa loput ostokset. Tiistaina romua kertyi viela yllattavan paljon ja ilta menikin karsiessa vanhoja tavaroita roskikseen ja koittaessa tyontaa uudet tavarat rinkkoihin.

Keskiviikko aamuna suunnattiin takaisin Kambodzan puolelle. Bussi lahti kohti Phnom Penhia puoli yhdeksan aikoihin aamulla. Rajalla paastiin taas todella helpolla, koska bussifirma hoiti kaikki rajasaadot. Annettiin vaan rahat, viisumihakemukset ja passit matkaoppaalle kateen ja jaatiin odottamaan. Naamaansa ei tarvinnut nayttaa kummallakaan rajalla vaan maasta pois/tuloleimat, seka viisumi jarjestyi todella helposti. Phnom Penhissa mentiin suoraan samaan hotelliin missa oltiin aikaisemminkin oltu ja tottakai suoraan suihkuun. Illalla kaytiin ostarilla syomassa ja ostamassa aamupalat huoneen jaakaappiin. Ostari reissun jalkeen kaytiin myos paikallisessa soittoravintolassa tuopilla. Seuraavana paivana matka jatkuisi lentaen Malesiaan ja Sepangin F1-kisoihin.